päivä 38 Mojovat mormoonit ja pientä police brutalitya

Kauhealla kiireellä heräsimme jälleen koska check out oli natsimaisesti jo klo 10. Camelot motellin pikkuruisessa huoneessa oli kuitenkin ollut mukava kölliä ja olo oli aika freesi. Vielä kun kävi suihkussa niin ei haissutkaan enää pahalta. Kävimme dennysissä aamupalalla ja sitten lähdimme ihmettelemään Salt Lake Citya.

Kaupungissa ei ole baareja ja muutenkin touhu on kovin siisti. Pidin kuitenkin paikasta. Baareja ei ole, mutta privaatti klubiin pääsee 5$ jäseneksi viikoksi ja jäsenellä saa olla 5 vierasta. Get the picture ? Täällä on myös panostettu näihin temppeleihin ja katuihin ja muihin sydeemeihin. Taso oli täällä sitä, mitä kuvittelin sen olevan vegasissa. Mutta missä vegasissa fiilis oli muovinen se oli täällä kohdillaan. Esimerkiksi pohjoinen temple squaren visitors center sai YK päämajan kalpenemaan puitteillaan. Noh näillä onkin enempi rahaa. Mormoonilahko on siitä hauska, että ei juoda viinaa eikä poltella. Kannustetaan ahkeruutta ja kymmenykset menee kirkolle.

Sillä massilla sitten rakennellaan mm tälläinen hulppea latter day saints conference center. Tai pidetään kadut tip top kunnossa ja asennellaan tälläisiä water featureita jalkakäytäviä koristamaan.

Kyllä sielu lepää. Conference center sijaitsee kadun toisella puolella temple squaresta. Kävimme sisään visitor centeriin. Hillitty sikatörsäyksen käry kävi miellyttävästi nenään. Ensimmäisenä tuli vastaan pienoismalli jerusalem jonka ympärillä jeesuksen tarina ja ledivaloja maastossa osoittamassa paikan..

Joka kotiin tämmönen ! Paikassa oli kokoa ja näköä. Ja paljon toisiaan sisariksi kutsuvia melkoisen viehättäviä naikkosia, jotka tervehtivät iloisesti kaikkia ja olivat yltiö avuliaita. Hieman vanhempien akkojen hommaa oli vetää 15 min välein joka suuntaan säntääviä kiertueita, joilla selvisi Joseph Smithin ja jeesuksen ja muiden tarinat. Kävimme hyvältä haisevassa vessassa ja sitten kiersimme komiaa kierreramppia ylös. Rampin ja yllä olevan tilan seiniin oli maalattu avaruutta ja taivasta. Kattoon myös. Komeaa oli.

Pisteenä i:n päälle oli ylhäällä yli kolmimetrinen puhuva jeesus !

Mitä tuohonkin nyt sanoisi. Sitten lampsimme alakertaan ja matkalla ihastelimme koko seinän kokoisia maalauksia jossa kerrottiin kovasti arjalaisen oloisen jeesuksen elämän tarinaa. Alakerrassa oli mormoonien keskeisimpien profeettojen lifesize vahanukkeja asiaan kuuluvissa asetelmissa. Mormooneilla on muuten ässä hihassa. Aito elävä profeetta kertomassa jumalan sanaa. Oikeesti.

Tässä viime helmikuusta titteliä kantanut herra. Egon suuruutta voi vain ihailla. Lähdimme takaisin ulos kuvaamaan suuren temppelin.


Utahissa on muuten yhdet maailman parhaista puitteista harrastaa ulkoilua ja kaikenlaista muuta kuntoilua. Siksipä tämä onkin ollut tähän astisen matkan kissapääkaupunki. Rumaa paikallista mormoonia saa oikeen hakea. Niin ja pääkaupungin ulkopuolella ei sen yksiavioisuudenkaan kanssa kuulemma niin tarkkaa ole =D. Kuolailimme hetken ulkona ja menimme tabernaakkeliin rauhoittumaan messevän urkumusiikin tahdissa. Pois lähtiessämme kohtasimme noin 10 eri juuri vihittyä paria eripuollella temppeli aluetta. Siitä vaan lapsia tekemään. Kyllä minä tykkäsin koko paikasta ja sen ihmisistä. Ystävällistä, ahkeraa ja kaunista. Ennen matkan jatkamista kävimme tankilla ja pesimme viime etapilla Lovelockin kohdalla sattuneen perhositsemurhan jäljet tuulilasista. Olimme aluksi luulleet että tiellä on lehtiä tai muuta roskaa, mutta ne olivatkin keltaisia tahi raa'ahkon sitruunan värisiä suomalaisen perusperhosen kokoisia perhosia (väsynyt lause=). Ja niitä oli ollut paljon.


Jossain vaiheessa Idahon puolella se tapahtui. James ohitti 3 autoa 65 alueella noin 90 mailin tuntinopeudella. Paha vain, että viimeinen punainen auto oli sheriffi tai highway patrol. Ei vilkkuja katolla eikä perässä merkintöjä. James huomasi tämän ohittaessa ja aika nopeasti tipautti vauhdin 67:n. Noh hetken päästä polliisi pysäytti. Tuli ikkunalle ja alkulämmittelyjen jälkeen sanoi, että ohitettiin merkitty polliisi auto ja hänen piti ajaa seitsemää kymppiä, että saavutti. Do me a favour and drive the limit. It's sixtyfive not seventy. James ei inttänyt vastaan ja jatkoimme matkaa hissun kissun =D. Loppumatkalla olimme epäileväisiä kaikkia punaisia autoja kohtaan.

Idaho Fallsissa haisee paska.

Pääsimme lopuksi West Yellowstonen kylään Montanassa. Asetuimme taloksi moose creek inniin. Tuli ihan Villi Pohjola mieleen koko paikasta.

Heitimme kamat kämpille ja minä puin puhtaan suomiväri humppapaidan sekä uudet sukat ja pakasta vedetyn wrangler farkkupaidan. Näytän hyvältä, mutta ehkä hieman liian brokebackilta (nahka stetsoni on myös). Sitten etsimme laundromatin. Pistimme kamat hyrräämään ja minä tulin takaisin hotellille etsimään lompakkoon Outin huostaan vahingossa tyrkkäämääni huoneen avainta. James jäi sompailemaan kujille ja tuli hetken päästä kertomaan, että aiemmin spottaamassamme kaupassa myytäisiin etsimääni vuorillista farkkutakkia. Lähdimme tarkistamaan tuotteen sopivuude. Kokonsa puolesta sopi päälleni hyvin. Tuntuikin hyvältä. Ostin mokoman pois karvan alle sadan dollarin hintaan. Merkki on Woolrich ja tuntuu päällä tosi hyvältä. On pikkukiinalaiset panneet parastaan. Brokeback lookki on bootseja vaille valmis. Kuvia seuraa huomenna =D. Kävimme vielä illastamassa Outpost tavernissa. Söin Chef Saladin jossa oli lihaa juuri sopivan paljon. James törsäsi aikas suureen ribeyed steikkiin. Röyh vaan ja kassan kautta pihalle. Hyvää yötä Jeesus myötä !