Päivä 32 Meni pelikaani turpiinista läpi..

Kukonlaulun aikaan ma kahvit keittelen. Näin alkaa laulu, mutta minä en kahvia saanut. Pistimme kamat kasaan parakissa. Ja lähdimme takaisin santa monica laituria. Siellä parkkasimme auton tunniksi dollarilla. Pienen etsimisen jälkeen löytyi route 66:n alku.

Jee. Nyt on vähän kiire kirjoittaa joten lyhyesti vaan. Seuraavaksi oli listalla munien huljuttelu tyynessä meressä. James vaihtoi eurooppalaisittain speedot jalkaan ja meni polskimaan.

Itse uitin vain varpaitani koska en ole saanut hankittua vielä omia speedoja tahi mankineja. Normaalisti vetäisin munasiltaan, mutta jopa pilvisenä päivänä muutamat uimavahdit tarkkailivat. Ja kullin näyttämisestä rannalla täällä puritanistien maassa varmaan taas ammuttaisiin. Vesi oli melko viileää ja tosi suolaista (oli pakko maistaa). Päädyimme tulokseen että johtuu siitä kun niin monet kalat sinne pissaa (ja James). Rantahiekka on todella hienoista ja tuntuu mukavalta kun aallot kaivavat jalkojen alta santaa. Palaan asiaan San Franciscossa.

Pienen puhdistautumisen jälkeen otimme auton alle ja lähdimme ajamaan kohti San Franciscoa. Normaali 6h ajo venyi lähes tupla mittaiseksi koska ajoimme kaikkia maisema reittejä. Malibu vaikutti rahakkaalta paikalta. Reissun kolmas ferrari bongattiin. Kuljimme kohti pohjoista tasaisen tappavaa tahtia. Maisemat muuttuivat suuren suurten kaalipeltojen jälkeen karuiksi ja Highway 1 kiemurteli yksikaistaisena pitkin vuoren rinnettä ja meri oli toisella puolella rotkossa.

Ennen maisema osuutta tuli revettyä oikein kunnolla autossa. Tiesimme kyllä menevämme iloiseen San Franciscon kaupunkiin, mutta yllättäen eteen sukelsi kyltti joka pudotti aivan täysin. Onneksi sain viime hetkellä kameran tanaan ja napattua kuvan.

Aito kalifornian Miehelä ! Nolliksen miesjaoston seuraava kokoontumispaikka varmistui juuri.

Todistimme että merileijonilla on helppo elämä. Vähän välillä heittelee räpylällä hiekkaa päälleen ja sitten..

lepiä lisää. Sillä välin kun ihmettelimme näitä läskipalleroita paskoivat lokit automme lasiin kolmesti. Matka jatkui huolettomissa merkeissä kunnes pysähdyimme pissille ja näpsimään hieman kuvia.

Maisema kuvat onnistuivat, mutta vuoristo ilma oli sairastuttanut Christiinan johonkin tautiin. Matkaa jatkettaessa alkoi ABS ja BRAKE varoitus valot palaa. Hmmh. Pysähdyimme tarkastelemaan ohjekirjaa ja jarruneste ja muita tasoja. Emme havainneet mitään vuotojakaan. Tästä eteenpäin kiemuraisen vuoristotien ajaminen sujui aika jännissä merkeissä ! Pettäisivätkö jarrut ? Pääsisimmekö perille ? Korvaisiko vakuutus ? Yhdessä vaiheessa havaitsimme, että myös matkatietokone oli mennyt pimeäksi. Tässä vaiheessa San Franciscoon oli vielä noin 200 mailia matkaa ja olimme vuoristossa. Paahdoimme sydän kurkussa eteenpäin. Kahvia ei ainakaan tarvinnut hereillä pysymiseen.

Maisemat kuitenkin lohduttivat. Sitten tuli pimeä ja hwy 17:lle toista käännyttäessä tuli vastaan hirviä ruuhka. Rohkaisimme mielemme ja teimme nurmikon kautta uukkarit ja jatkoimme pitkin hwy 1:stä. Kohtasimme toisenkin ruuhkan juuri seuraavan mahdollisen reitin kohdalla joten jatkoimme ykkösen loppuun. Sitten olimmekin jo melkein perillä. Amerikkalaisille propsit hienoista tie merkinnöistä jotka toimivat pimeällä todella hienosti. Sanomista muille autoilijoille valojen käytöstä, mutta kitisen siitä seuraavassa kitinä postauksessa enemmän. Pääsimme perille broadway motelliin, täällä on netti jääkaappi ja telkkari. All is well. Auto menee tiistaina huoltoon koska tänään on Labor day. Ajattelin vetää kännit.