Päivä 6 or were you looking at the woman in a red dress

Edellis illan uhottu baarireissu jäi ruokailun jälkeen väliin kun nukkumatti tuli ja löi kepillä otsaan. Heräsimme siis hyvissä ajoin aamupalalle ja irkille.

Sitten talsimaan pitkin washingtonia reissun toiselle walking tourille. Räpsittiin paljon kuvia hienoista taloista ja muista mielenkiintoisista kohteista.

Puolivälissä reissua oli ruoka ja juoma paussi, mutta törkeiden hintojen takia ateriani oli pepsi ja gatorade. Hikoilin kuin sika. Kosteus prosentti 90 ja
lämpöä 35 celsiusta. Helpotusta tuovia varjojakaan ei kaupungissa juuri ole koska ovat keksineet, että talojen maksimi korkeus on 12 kerrosta. Ja kadut ovat leveitä. The Mall muuten tarkoittaa puistojen ja nähtävyyksien kokonaisuutta eikä suinkaan ostaria eikä siellä myydä kontaktimuovia.

Virallisen kolmen tunnin setin jälkeen lähdimme boonus reissulle arlingtonin sotilas hautuumaalle. Paaljon komeita kuvia tuli otettua. Seurasimme tuntemattoman sotilaan vahdinvaihdon ja paloimme pahoin kunnon sikaniskoiksi. Tärkein missiommekin oli onnistunut. Etsimme Lauri Törnin aka Larry Allan Thornen haudan. Section 60 tombstone 8136. Joku näppärä säätäjä-ässä voi tämän tiedon käydä wikipediaan lisäämässä. Tätä kirjoittaessa ei ole nettiyhteyttä.

Suuntasimme kotiin reissulta metrolla, joka oli puhtaampi, mutta paskempi kuin new yorkin versio. Kaikilla asemilla ihmeellinen tunnelma valaistus, kaikesta juomisesta (siis vaikka huikka vesipullosta) napsahtaa sakko ja maksaa pitää sisään mennessä sekä poistuessa. Vielä siten että ruuhka-aikaan metro on kalliimpi. Tällä ei ainakaan rohkaista jättämään autoa kotiin. Kämpillä kylmä suihku ja safkaus tuokio ja GPS:n ohjastamana kohti wal-marttia. GPS valehteli ja kävelimme takaisin. Menimme baariin. Baarissa meidät käskettiin tiskille juomaan koska emme tilanneet syötävää. Otimme tuumaamis oluet ja minä vielä yhden.

James ei koska seuraava GPS laitteen ehdottama wal-mart oli ajomatkan päässä. Olin myös neuvokkaasti unohtanut 100$ setelin lojumaan lokeroni päälle ja säntäsin sitä noutamaan ennenkuin kämpässämme majaileva yöntimo sen hoksaa. Ei ollut hoksannut. Sitten autolla noin 8 mailin päässä sijaitsevaan kauppaan. Taas oltaisiin oltu ilman Navigaattoria hukassa.

Amerikkalaiset eivät osaa tehdä ostoskärryjä. Paikallisista on hyvä idea lukittaa takapyörät kuten autossa. Rajoittaa muuten jonkin verran kärryn liikkeitä. Kontaktimuovikin tuntui olevan tuntematon käsite kunnes vihdoin löysin yhden (1)
rullan. Ostin myös säästöpakkauksen wifebeattereita ja boksereita sekä 'duff' pullonavaajalippiksen ja maastokuvioiset shortsit, sokeritonta poweradea ja teippiä sekä valkoiset pimppaaja kangastossut ja niihin vielä pohjalliset. Kenkäni on paikallista kokoa 10 ja housut 32. Toivottavasti olen medium myös paita ja bokseri vermeitten suhteen koska en halua sekoittua rehottavaan räpjou kulttuuriin.

Shoppailu oli jees. Vielä kun kortinlukija söi visa electronia mukisematta ja sai nimen kirjoittaa ruutuun valokynällä oli fiilis kohdillaan. James sanoi ,että Pekka 4v (nimi muutettu) kirjoitti. Kuva tulee myöhemmin. Electronilla sai myös nostettua seinästä rahaa 2,5$ dollarin korvausta vastaan ja tarkanmarkan miehenä nostin 500$ hupirahaa kerralla, jotka kone sylki kätee 20$ seteleinä. kek.

Takaisin kämpille ja taas löysimme parkkipaikan kohtuu läheltä hostellia. Taas jännää että onko auto aamulla vielä paikalla. Kämpillä aloin askarrella passista skannattuun kuvaan muovia päälle. Ja voitte kuvitella pettykseni kun vain hetki sitten voitonriemuisena heiluttelemani kontaktimuovirulla oli suomalaisen vastineensa juoppo äpärä lapsi siis läpinäkymätöntä ja valkoista. Pistin jo leikkaamani palat skannin toiselle puolelle ja paketoin koko komeuden sillä muuten vaan ostamallani teipillä. Saa luvan kelvata.